Marraskuun yhtä aikaa kalpea ja lämmin valo tuo piristystä pimeisiin ja kylmiin päiviin. Eräänä keskiviikkona taivaalla loisti suuri kirkas aurinko. Asukkaat saivat nauttia siitä kukin omissa töissään – toivottavasti muutenkin kuin ikkunasta ihailtuna. Aamuvuoron työntekijät kävivät välillä ihailemassa aurinkoa ulkona. Niin olivat keho ja mieli taas kevyemmät. Jos aurinkoisena päivänä viettää kotipäivää, tai on vaikka viikonloppu, kannattaa käydä ulkoilemassa. Raittiin ilman, liikunnan ja punaisten poskien lisäksi kotiin palaa ylimääräisen D-vitamiiniannoksen kanssa. Oi ihana valo!Niin on nimesi kaunis sana!
Saatat myös pitää
Tähän kesään on mahtunut vaikka ja mitä, muttei yhtä asiaa. Nimittäin blogin päivitystä. Se on vain ja ainoastaan hyvä merkki. Kesän vaihtuessa […]
Perinteiseen vapputapahtumaan Huopalahden kirkossa ja kirkonmäellä osallistuimme mekin taasen tänä vappuna. Partiolaisten lipunnoston aikana lauloimme ”lippulaulun”. Helsinki Brass Quartet viihdytti meitä torvisoitollaan […]
Pimeää ja viileää. Loistavia valoja ja hauska tunnelma. Kannatti käydä iltakävelyllä lintsillä lokakuussa.
Artikkeli on julkaistu alunperin TESO ry:n sivustolla 30.9.2022. TESO ry:n vuoden hoivayrittäjäksi on valittu Harri Siitonen ja RASTI Ry.Lämpimät onnittelut! Palkitsemistilaisuudessa oli […]




